Omakotitonttien tarjouskilpailu alkoi!

2.4.2015

Muuramen Kinkomaalla on tarjolla kahdeksan isoa, luonnonkaunista omakotitonttia. Tonteista kolme on omarantaisia ja viisi kuivan maan tontteja. Kyseessä ovat viimeiset myytävät tontit Vitapoliksen omarantaisten tonttien alueelta.

Kinkomaan Vitapoliksessa on aloitettu huhtikuun alussa tonttitarjouskilpailu kahdeksasta omakotitontista. Myytävät tontit ovat kooltaan 1 500–2 500 neliömetriä. Ne sijaitsevat rauhallisella alueella päättyvän tien varrella. Yhdellä rantatontilla rantaviiva on valmista hiekkarantaa. Tarjousten jättöaika on 27.4–8.5.

”Alkukevään aikana kysyntä on ollut vilkastumaan päin. Tonttien myyntiä on jo kysytty etukäteen ja tarjouskilpailua on odotettu. Nämä ovat viimeiset myyntiin tulevat omakotitontit tällä alueella”, projekti-insinööri Anna Tiainen Jykes Kiinteistöt Oy:stä sanoo.

Kaikilla tonteilla on rakennusoikeutta yli 350 neliömetriä, enimmillään lähes 650 neliömetriä. Vitapoliksen omakotitaloalueen kunnallistekniikka, kaukolämpöverkko ja muu infrastruktuuri ovat valmiina, ja tonteille pääsee rakentamaan heti.

Asukkaille tarjolla koko ajan enemmän palveluja

Vitapoliksen alueelle on kaavoitettu yhteensä 23 omakotitonttia, joista on myyty 15. Seitsemän taloa on jo valmiina ja neljää rakennetaan tällä hetkellä. Lisäksi alueella aloitetaan uusia talonrakennusprojekteja tulevana kesänä.

”Vitapoliksessa on luontoa ympärillä, ja alue on jo viihtyisä asumiseen. Kevyen liikenteen väylää pitkin pääsee päiväkodille ja alakoululle, eikä alueella ole läpikulkuliikennettä. Päijänne on vieressä uimarantoineen ja veneilymahdollisuuksineen”, Tiainen sanoo.

”Tarjouskilpailuun tulee siinä mielessä poikkeuksellisia tontteja, että rakentamaan pääsee valmiiseen asuinympäristöön, jolla on pitkä historia ja paljon perinteitä. Koko ajan kasvava palvelutarjonta tukee asumista Vitapoliksessa”, Jykes Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Juha Takala toteaa.

Alueen palveluja on täydentänyt viimeisimpänä Vitapoliksen päärakennuksessa tammikuussa toimintansa aloittanut päiväkoti Tenava-Satumetsä. Alueelle on tarkoitus saada lähiaikoina myös päivittäistavarakauppa.

”Vitapolis tarjoaa hyvät harrastusmahdollisuudet kaikenikäisille. Frisbeegolfrata on ollut suosittu. Alueella on myös tenniskenttä, uimarantoja, valaistut ja päällystetyt kävelyreitit sekä pururataverkosto. Tarjouskilpailuun tulevien tonttien takaa alkavat hyvät marjastus- ja sienestysmaastot”, Tiainen muistuttaa.

Vitapoliksen alueen omistaa Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis, ja alueen kokonaisvaltaisesta kehittämistyöstä ja hallinnoinnista vastaa Jykes Kiinteistöt Oy. Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapoliksen omistavat Jykes Kiinteistöt Oy, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri ja Muuramen kunta.

Tarjouskilpailun omakotitontteihin pääsee tutustumaan paikan päällä sunnuntaina 19.4. kello 13–14.30 ja keskiviikkona 29.4. klo 17.30-19.

Lisätietoja:

Jykes Kiinteistöt Oy, projekti-insinööri Anna Tiainen, puh. 050 911 0573, anna.tiainen@jykeskiinteistot.fi

www.vitapolis.fi

http://www.vitapolis.fi/asukkaaksi/omakotitontit