Ruokakauppa Kinkomaalle!

25.11.2015 / Asuminen / Rakentaminen / Yleiset / Yrittäminen

Muurameen rakennetaan uusi K-market

Kesko rakentaa yhdessä Jykes Kiinteistöjen kanssa uuden K-marketin Muurameen Kinkomaan alueelle. Uusi kauppa nousee Kinkomaantien ja Parantolantien risteykseen. Kauppa avataan asiakkaille syksyllä 2016.

K-ryhmä kehittää lähikauppaverkostoaan Muuramen Kinkomaan alueella. Kinkomaantien ja Parantolantien risteyksessä olevalle noin 10 000 neliön tontille rakennetaan uusi K-market. Uuden kaupan kokonaispinta-ala on noin 600 neliötä ja myyntiala noin 400 neliötä. Kaupan pihalle rakennetaan noin 50 parkkipaikkaa.
– K-ryhmä kehittää tulevina vuosina voimakkaasti lähipalvelujaan. Muuramen uusi K-market on yksi askel alueen asukkaiden parempaan asiakaspalveluun. Vastaamme samalla saamaamme asiakaspalautteeseen, sillä alueelle on toivottu jo pitkään K-ryhmän lähikauppapalveluja, kertoo Keskon aluejohtaja Jari Alanen.
– Uusi kauppa nousee näkyvälle paikalle hyvien liikenneyhteyksien äärelle, joten asiointi kaupassa on sujuvaa. Alueelle rakennetaan runsaasti uutta asutusta, mikä puoltaa myös palvelujen kehittämistä.
– K-market tarjoaa asiakkailleen laadukkaat perusvalikoimat. Kaupan valikoima rakennetaan alueen asukkaiden toiveiden mukaisesti ja hyvästä palvelusta vastaa paikallinen K-kauppias.

– Olemme iloisia saadessamme tarjota Vitapoliksen asukkaille läheltä myös kauppapalveluita. Lähikaupan olemassaolo lisää alueen kiinnostavuutta ja toivottavasti alueen palveluvalikoima runsastuu entisestään, toivoo Jykes Kiinteistöjen toimitusjohtaja Juha Takala.
– Yhteistyö Keskon kanssa on ollut sujuvaa ja olemme tyytyväisiä, että Kesko oli halukas aloittamaan neuvottelut kaupan rakentamisesta alueelle. Vitapoliksen alue on jo nyt houkutteleva asuin- ja työpaikka-alue, mutta kauppaprojekti kiihdyttää myös kerrostalokohteiden rakentamisen aloitusta Päijänteen rantaan, ennustaa Takala.

Rakennuttajana hankkeessa toimii Jykes Kiinteistöt. Rakennustyöt tontilla on aloitettu marraskuussa 2015 ja kauppa avaa ovensa asiakkaille syksyllä 2016.

Lisätietoja:

Aluejohtaja Jari Alanen, Kesko Oyj p. 050 620 26
Toimitusjohtaja Juha Takala, Jykes Kiinteistöt, p. 050 574 8434


K-MARKET on laadukas ja luotettava ruokakauppa lähellä asiakasta. K-marketeista asiakas saa hyvien perusvalikoimien lisäksi lämpimän lähileivän, laadukkaat hedelmät ja vihannekset, monipuoliset valmisruokavaihtoehdot sekä parhaat lähipalvelut. K-market-kauppoja on myös monien liikenne- ja matka-asemien yhteydessä. Saatavilla ovat laajat ja laadukkaat Pirkka-tuotteiden valikoimat. www.k-market.fi

VITAPOLIS on kulttuurihistoriallisesti arvokas alue Päijänteen rannalla. Entisestä tuberkuloosiparantola-alueesta kehittyy ainutlaatuinen palvelu- ja asuinympäristö kaikenikäisille. Alueen omistaa KOY Kinkomaan Vitapolis, jonka osakkaita ovat Jykes Kiinteistöt, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri ja Muuramen kunta. Alueen kehitysvastuu on Jykes Kiinteistöillä. www.vitapolis.fi