Vitapoliksen uudistettu esteetön reitistö innostaa liikkumaan

5.11.2013

Muuramen Kinkomaalle on valmistunut myös aistipuisto, jossa pääsee maistelemaan ja haistelemaan erilaisia kukkia ja pensaita.

Muuramen Kinkomaan vanhan parantolarakennuksen ympäristöön rakennetut esteettömät kevyen liikenteen väylät ovat valmiit. Kävely- ja pyörätiet on suunniteltu tukemaan ikäihmisten liikkumista, mutta helpottamaan myös lastenvaunuilla liikkuvia ja muita alueella ulkoilevia.

Vitapoliksen reitistöä rakennettiin ja kunnostettiin kahden kilometrin matkalta. Reitistö on nyt kokonaan valaistu. Valaistuksen suunnittelussa huomioitiin erityisesti energiatehokkuus (energiatehokkaat led-valaisimet), turvallisuus ja kulttuurimaisema.

”Esteettömät kulkuväylät täydentävät Kinkomaan Vitapoliksen kokonaiskonseptia. Siellä on turvallista asua ja liikkua. Alueen ihmiset pääsevät kulkemaan järven rantaa myöten valaistuilla, asfaltoiduilla kulkuväylillä”, Jykes Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Juha Takala sanoo.

Vitapoliksen alueen liikenneväylät tarjoavat kaikille mahdollisuuden alueen palvelujen saavutettavuuteen, fyysisen kunnon ylläpitoon, sosiaalisuuteen sekä ulkoilusta ja luonnosta nauttimiseen.

”Hyvin suunnitelluilla ja toteutetuilla väylillä tarjotaan omatoimiseen liikkumiseen ja palvelujen saavuttamiseen kaikille tasa-arvoinen mahdollisuus”, projekti-insinööri Anna Tiainen Jykes Kiinteistöistä korostaa.

Reitistön toteutuksessa huomioitiin Kinkomaan alueen kulttuurihistoriallinen arvo. Alueella on säilynyt 1930-luvulla rakennetut, kulttuurihistoriallisesti arvokkaat parantolapotilaille suunnatut kävelyreitit. Uudet reitit myötäilevät vanhoja ja palauttavat ne osittain käyttöön yhdistäen niihin alueen muut kevyen liikenteen väylät.

Reitistön rakennus- ja kunnostustöiden kokonaiskustannukset olivat noin 500 000 euroa. Keski-Suomen liitto myönsi Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolikselle 250 000 euron EU-tuen (EAKR) kevyen liikenteen kulkuväylien rakentamiseen. Kevyen liikenteen väylien tekemiseen osallistui kahdeksan yritystä. Rakennus- ja kunnostustöiden työllisyysvaikutus oli noin kahdeksan henkilötyövuotta.

Vitapolikseen on valmistunut myös uudenlainen aistipuisto. Se sijaitsee Hoivakoti Rantalan ja Hoivakoti Hannalan läheisyydessä esteettömien kulkuväylien yhteydessä. Puisto kannustaa käyttämään kaikkia aisteja.

Aistipuistoon on istutettu tuoksuvia pensaita ja perennoja. Värikkäillä, tuoksuvilla kukilla halutaan luoda piristävä ja elämyksellinen ympäristö. Kevään ensikukkijoita ovat mm. omenapuut ja pilvikirsikka. Juhannusruusu ja tähtijasmike hurmaavat ulkonäkönsä lisäksi myös tuoksullaan. Syksyllä kukkivat syyshortensiat ja väriloistoa antaa muun muassa keltaoksakanukka. Kaiken kaikkiaan puistoon on istutettu lähes 160 puuta, pensasta ja perennaa, jotka edustavat 30 eri lajiketta. Kuuloaistia hivelee linnun laulu ja puron solina.

Vitapoliksen alueen ja rakennukset omistaa Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis, ja alueen kokonaisvaltaisesta kehittämistyöstä ja hallinnoinnista vastaa Jykes Kiinteistöt Oy. Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapoliksen omistavat Jykes Kiinteistöt Oy, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri ja Muuramen kunta.

Lisätietoja:
Jykes Kiinteistöt Oy, toimitusjohtaja Juha Takala p. 050 574 8434
Jykes Kiinteistöt Oy, projekti-insinööri Anna Tiainen, p. 050 911 0573