
26.05.2009

Vitapolis - alueen kaavoitus etenee
Vitapoliksen tulevaisuuden suunnittelu
etenee. Vuonna 2008 perustettu kiinteistökehitysyhtiö on laatinut omistamansa
35 hehtaarin maa-alueelle kehittämisvision, jonka pohjalta on käynnistetty
kaavoitustyö. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä
18.3. - 1.4.2009 välisen ajan Muuramen kunnassa, jolloin asiasta oli
mahdollisuus jättää kirjallinen mielipide Muuramen kunnan teknisten
palvelujen lautakunnalle.
Kehittämisvision pohjalta laadittu
asemakaavaluonnosta ja -selostusta on käsitelty 12.5.2009 Muuramen kunnan
teknisten palvelujen lautakunnassa. Kaavaluonnos on julkisesti nähtävillä
20.5. - 2.6.2009. Nähtävillä olon aikana voi kaavaluonnoksesta esittää
kirjallisen mielipiteen, joka osoitetaan Muuramen kunnan teknisten palveluiden
lautakunnalle.
Alueen kaavoituksen etenemistä voi
seurata Muuramen kunnan Internet-sivuilta osoitteesta http://www.muurame.fi/fi/ajankohtaistakaav/.
Sivuilta löytyvät myös kaavoitukseen liittyvät yhteystiedot.
|