
31.8.2011

Vitapoliksen 61-paikkainen hoivakoti valmistuu joulukuussa
Kinkomaan Vitapoliksen ensimmäinen vanhusten hoivakoti nousee
harjaan keskiviikkona 31. elokuuta. Lundintien varteen rakentuva hoivakoti tarjoaa
61 paikkaa ympärivuorokautista hoivaa ja tukea tarvitseville ikäihmisille ja se
valmistuu joulukuussa.
Kaksikerroksisen rakennuksen kokonaispinta-ala on 3 000
kerrosneliömetriä ja sen kokonaiskustannukset ovat noin 6,5 miljoonaa euroa.
Hoivakodin rakennuttaja on Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapoliksen omistama
yleishyödyllinen tytäryhtiö Vitapolis Asunnot Oy. Pääurakoitsijana toimii Lujatalo Oy.
Hankkeeseen on saatu Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAlta
investointiavustusta, jonka osuus kustannuksista on runsaat 30 prosenttia.
Lisäksi ARA on myöntänyt rakennushankkeeseen korkotukilainaa. ARAn myöntämien
tukien ansiosta hoivakodin asiakkaiden asumiskustannukset pysyvät kohtuullisella tasolla.
Hoivapalvelut tuottaa Suomen johtava sosiaali- ja terveyspalveluyritys
Attendo MedOne. "Hoivakoti noudattelee Attendo MedOnen hyväksi havaittua konseptia,
joka on käytössä monilla paikkakunnilla. Uudessa yksikössä on käytössä palvelusetelimalli,
mikä merkitsee asiakkaalle aivan uudenlaista vapautta palveluntarjoajan valinnassa.
Mallista on hyviä kokemuksia Lahdessa ja pääkaupunkiseudulla sijaitsevissa hoivakodeissa",
toteaa Attendo MedOnen toimitusjohtaja Pertti Karjalainen.
Neljä ryhmäkotia
Uudisrakennus koostuu neljästä 15 hengen ryhmäkodista. Yhden
asunnon koko on 21,5 neliötä ja lisäksi asukkaan käytössä on keskimäärin 17 neliötä
yhteisiä tiloja. Hoivakodin paikat on tarkoitettu Jyväskylän seudun ja Muuramen
vanhuksille. Muuramelaisille on varattu yksi 15 hengen ryhmäkoti.
Jykes Kiinteistöt Oy:n kiinteistöinsinöörin Paula Hartmanin
mukaan Vitapoliksen alueen jatkosuunnittelu on parhaillaan käynnissä, sillä
alueen asemakaava mahdollistaa reilusti uudisrakentamista. ARA myönsi alkuvuodesta
runsaan kymmenen miljoonan euron ehdollisen avustus- ja korkotukivarauksen
Vitapoliksen rakennus- ja peruskorjaushankkeisiin.
"Vitapolis Asunnot Oy:n suunnitelmissa on peruskorjata
Kinkomaan vanha lastenparantola, mikä toisi 30 uutta hoivapaikkaa. Lisäksi
rahoitusvaraus on myönnetty 70-paikkaiselle uudisrakennukselle. ARA päättää
rahoituksen hyväksymisestä, kun suunnitelmat ja kustannuslaskelmat ovat
valmiina", Hartman sanoo.
Hartman toteaa, että Vitapoliksen hoivakotihankkeilla on
merkittävä työllistävä vaikutus Jyväskylän seudulle. Joulukuussa valmistuva
hoivakoti työllistää noin 35 alan ammattilaista. Mikäli suunnitteilla olevat
hankkeet toteutuvat, syntyy lisäksi 60–70 uutta työpaikkaa.
Vitapoliksesta muodostuu tulevien vuosien aikana uudenlainen
hyvinvointi- ja hoitoalan, asumisen, sekä terveyden edistämisen palvelualue.
Vitapolista kehittää Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis, jonka omistavat
Jykes Kiinteistöt Oy, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri ja Muuramen kunta.
Kehittämistyöstä ja hallinnoinnista vastaa Jykes Kiinteistöt Oy.
Lisätietoja:
Jykes Kiinteistöt Oy:
Toimitusjohtaja Juha Takala, puh. 050 574 8434
|